lauantai 19. joulukuuta 2015

#150 Tuotetestausta

 

Saatiin Faunattarelta testiin kuukausi sitten Huggehoundsin kettulelu.

Jo tuon ylläolevan bannerin nähdessäni olin myyty sillä niin suloiselta tuo possu ja pöllö näyttävät!


Nähdessäni tuon kettulelun livenä olin heti myyty sille, sillä se oli ainakin omistajan mielestä ihana. Ketusta löytyy vingut mahasta ja käpälistä, joten tiesin että lelu voi olla meillä hyvässä käytössä.

Lelu on kestävän tuntuinen eikä ainakaan vielä meillä ole saatu vinkua puhkottua. Lelu tuodaan yleensä luokse silloin kun halutaan huomiota ja silloin leikkiminenkin onnistuu ja lelun kanssa ollaan leikitty muutamat tuontileikit ennen kuin Pate on päättänyt kerätä kierroksia sen verran että ihana rikkonainen jalkapallo on enää kelvannut.

Kuitenkin itse tykkään tästä lelusta ja se on juuri sopivan kokoinen Patelle ja monet vingut auttavat lelun pois saamisessa silloin kun vingun pureskelu on kivempaa kuin lelun luovuttaminen. Tällä lelulla saadaan varmasti vielä monet hyvät leikit aikaan ellei meidän "hurja" hauva päätä innostua ja hajottaa koko lelua jossain vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti